3/2009

Tulosta
Johtokunnan sulkakynä
Ennen kuin meillä taas on vaalit


Taru Tujunen
Järjestön vuosi 2010 alkaa etuajassa 14.11.2009 kunnallipolitiikan tuuletustalkoilla Tampereella.

Lue lisää >>

Akatemiaperheen uutiset
Aatekeitaita


Aki Härkönen ja edellisen aatekurssin ”äijäsiipeä”. Akin lisäksi kuuntelupuolella Roy, Panu ja Juhani. Äänessä Jyrki Vesikansa.
"Aatteelliselle pohdinnalle ja keskustelulle omistetut viikonloput olivat keitaita arjessa", sanoo vantaalainen Aki Härkönen, yksi viime Aate-Akatemian osallistujista.

Lue lisää >>

Tapahtumia
Koulu + varhaiskasvatus
Yhdistämisistä odotetaan isoja iloja

Monissa kunnissa varhaiskasvatuksen asema on muuttumassa. Päiväkotien toimintaa on siirretty perusturvasta ja sosiaalitoimesta koulutoimen hallinnon piiriin.

Muutos on ollut käynnissä jo vuosikymmenen ajan. Asia ratkaistaan kuntatasolla. Kunnista melkein puolessa siirtyminen on jo tapahtunut ja monet harkitsevat asiaa. Yli 50 prosentin osuuteen tullaan pian esimerkiksi Espoon jo tehtyä yhdistämisestä päätöksen.

Syyskuinen Sivistysfoorumi tarkasteli yhdessä osaseminaarissaan yhdistämisten etuja. Esille nousivat mm. erityisopetuksen osaamisten yhdistämisestä saatavat hyödyt.

Lue lisää >>

Kansiolaisia
Kamujen ja Kansion yhteistyö elinvoimaista syksylläkin
Haluaisitko olla mukana Kamujen toiminnassa? Kurkkaa Kamujen uusia nettisivuja ja ilmoita sivujen kautta kiinnostuksesi osoitteessa: www.kansallisetmaahanmuuttajat.fi


Lue lisää >>

Meiltä ja muualta
”Stubb on nykyään Kokoomuksen kasvot ja …kroppa, ja se on ihana asia!”
Puolueella hyvä ilmapiiri ja yleisimago, onnistunut sukupolvenvaihdos puolueen johdossa, erityisesti verrattuna muihin puolueisiin. Mm. näin kommentoitiin vuoden 2009 jäsentutkimuksessa.
Muuta Ajatuspajalta: Tule mukaan ajatuspajan Kaupunki 2020-hankkeen elokuva-iltoihin!

Lue lisää >>

Pääsulka
2010 tuo uutuuksia Kansion koulutuksiin


Annika Kokko
Kirjoittaminen ja esiintymistaito saa uusia muotoja Kansion koulutuksissa! Vaikka maailma muuttuu, niin aina tarvitaan hyviä mielipidekirjoituksia ja kannanottoja sekä vakuuttavaa ja luontevaa esiintymistä.


Lue lisää >>

Julkaisut ja koulutus
Sosiaalinen media luottamushenkilön työvälineenä
Kun sosiaaliseen mediaan yleisesti liitetään sanat, ”osallistuminen, yhteisöllisyys ja demokratia”, niin kenen tällaista yhteisöä tulisi hyödyntää? Vastaus on kokoomuslaisen luottamushenkilön!

Lue lisää >>

Ajankohtaista
Kohti Jyväskylää
Puoluekokous on myös koulutusfoorumi. Sen lisäksi kokouksessa on osallistujilla ja puoluejohdolla mahdollisuus päivittää tietojaan jäsenkunnassa vallitsevista mielipiteistä ja virtauksista.

Lue lisää >>

Esittelyssä

Vaalit
Vuosi 2011 ehdokaskoulutuksen tähtäimessä
Ehdokkaille suunnatun tarjonnan ydin muodostuu henkilökohtaisen viestinnän koulutuksista sekä kampanjasuunnittelun & organisoinnin kursseista.

Lue lisää >>

Edukansi
”Stubb on nykyään Kokoomuksen kasvot ja …kroppa, ja se on ihana asia!”
2010 tuo uutuuksia Kansion koulutuksiin
Sosiaalinen media luottamushenkilön työvälineenä
Ennen kuin meillä taas on vaalit
Kamujen ja Kansion yhteistyö elinvoimaista syksylläkin
Kohti Jyväskylää
Aatekeitaita
Vuosi 2011 ehdokaskoulutuksen tähtäimessä
Koulu + varhaiskasvatus
Yhteystiedot
Arkisto
Palaute
1.10.2009
© Kansio - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy