Tulosta |
|
Johtokunnan sulkakynä
Korkeakouluverkoston uudistuksiin on syytä varautua
 Kansanedustaja Jari Vilen
Opetusministeriö julkaisi hiljan selvitystyöryhmiensä muistiot Suomen korkeakouluverkon kehittämisestä lähitulevaisuudessa. Raimo Sailaksen vetämän työryhmän työ suositteli ensinnäkin Teknillisen korkeakoulun, Helsingin kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun yhdistämistä uudeksi yliopistoksi. Toisen, Markku Linnan alaisuudessa laaditun raportin mukaan Turun yliopistoista tulisi puolestaan muodostaa uusi yliopistokonsortio. Lisäksi esitetään, että Itä-Suomen yliopistot niputettaisiin uudeksi liittoyliopistoksi.
Lue lisää >>
Akatemiaperheen uutiset
Vaalivalmennuksen välitili
 Koulutuspäällikkö Olli Rytkönen
Koulutus tavoitti ja valmensi tavoittamaan
Samalla kun ehdokkaat viimeistelevät vaalityön loppukiriä, kouluttajayhteisön on aika katsoa toteutettua vaalikoulutusrupeamaa. Mitä on tehty, keitä tavoitettu ja miten kehittyä?
Ja vaikka syksyn 2008 kuntavaaleihin on aikaa, ensimmäiset ajatukset ja hankkeet tulevaisuuteen valmistautumisesta ovat jo virinneet.
Lue lisää >>
Tapahtumia
Perustulo yhteisön mieleen
 Kansanedustaja Leena Harkimo
Kansallisen Sivistysliiton hallinnoiman Think tank -projektin seminaari tiistaina 27.2 keräsi Suomalaisen Klubin täyteen suomalaisen sosiaalipolitiikan tulevaisuudesta kiinnostuneita osanottajia. Onnistuneet puhujavalinnat takasivat mielenkiintoisen kirjon näkemyksiä perusturvan kehittämistarpeista.
Lue lisää >>
Kansiolaisia
Meiltä ja muualta
Äänestysaktiivisuus nousuun
 Hämeenlinnan AMK:ssa pidetyssä äänestysaktiivisuustilaisuudessa tutkija VM Hanna Wass
Oikeusministeriön hallinnoiman Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman resurssoimana puolueita lähellä olevat opintokeskukset järjestivät maan kattavan tilaisuuksien sarjan, joissa tutkijoiden, paikallisen tiedotusvälineen sekä "maallikkojulkkisten" avulla pohdittiin äänestämättömyyden syitä ja äänestämisen iloja sekä analysoitiin alueellisia, äänestyskäyttäytymiseen liittyviä ominaispiirteitä.
Kansion järjestlyvastuulla olivat tilaisuudet Hämeenlinnassa ja Rovaniemellä.
Lue lisää >>
|
|
 |
Pääsulka
Verkostoissa on voimaa
 Opintojohtaja Markku Pyykkölä
Kun Kansallisen Sivistysliiton hallitus päätti vuoden 1999 lopulla kirjata strategiaansa tavoitteekseen koulutuksen tuotteistamisen ja pitkäkestoisten monimuotokoulutukseen perustuvien valmennusohjelmien kehittämisen kuultiin myös epäileviä näkemyksiä. Kannattaako pieneen joukkoon investoida niukkoja resursseja niin paljon kuin pitkä ohjelma pienellä omavastuuhinnalla edellyttää? Eikö koulutuksen peitto ja suuret osallistujamassat olisi järkevämpi tapa kouluttaa Kokoomuksen kaadereita? Viimeistään pääministeriristeilyllä helmikuun alussa vakuutuin siitä, että aikanaan tehty linjaus on ollut järkevä.
Lue lisää >>
Julkaisut ja koulutus
Tampereella tiukkaa ilmastoasiaa
 Heikki A Ollila, Atte Korhola ja Hannu Kostiainen
Kansanedustaja Heikki A. Ollila on yksi ilmastonmuutoksen aktiivinen esille nostaja. Tampereelle Ollilan vetämässä ja Kansallisen Sivistysliiton järjestämässä seminaarissa oli puhujina vastavalittu ympäristönmuutoksen professori Atte Korhola, joka on myös alansa johtava tutkija Suomessa, sekä Vattenfallin kehitysjohtaja Hannu Kostiainen.
Lue lisää >>
Ajankohtaista
Vastuullinen markkinatalous- miksi Kokoomus on olemassa
 www.suomentoivo.fi
Kokoomuksen teemat eivät mahdu puhekuplaan. Vastuullinen markkinatalous sanaparina sinänsä mahtuisi, mutta ajatus sen takana on laajempi. Markkinataloudella ja ”eläkeläisten heittämisellä hankeen” taikka ”köyhien kyykyttämisellä” ei ole mitään tekemistä keskenään vaikka niin kuulee liiankin usein väitettävän. Kovat arvot ovat kaukana kun puhutaan vastuullisesta markkinataloudesta. Itse asiassa voisi tähdentää tässäkin yhteydessä, että markkinatalous ei ole arvo laisinkaan. Markkinatalous on väline, joka vastuullisesti käytettynä on ainoa tapa rakentaa hyvinvointia.
Lue lisää >>
Esittelyssä
Tuntijakopäätökset ja Kansion uutiset
Kansallisen Sivistysliiton hallituksen/Opintokeskus KANSIOn johtokunnassa päätettyä 26.02.2007:
Lue lisää >>
Vaalit
|
|
 |