|
Henkilöiden valinnasta äänestäminen eli vaali
Kun kokoukselle on tehty henkilökysymyksessä useampi esitys kuin täytettäviä paikkoja on, muodostetaan kokouksen päätös toimittamalla vaali. Yhdistyslain mukaan vaali suoritetaan enemmistövaalina, ellei yhdistyksen säännöissä muuta määrätä. Tällöin kullakin äänestäjällä on käytössään yhtä monta ääntä kuin on täytettäviä paikkoja ja enimmät äänet saaneet tulevat valituksi äänimäärien osoittamassa järjestyksessä, kunnes kaikki täytettävät paikat ovat tulleet täytetyksi.
Kokoomusyhdistyksen vuoden 1979 mallisääntöjen mukaan vaali suoritetaan enemmistövaalina ja vuoden 2001 mallisääntöjen mukaan enemmistövaalina ehdottomalla ääntenenemmistöllä.
Vaalitapa
Hyvän kokouskäytännön mukaisesti vaali suoritetaan yleensä suljettuna lippuäänestyksenä. Kokoomusyhdistyksen sääntöjen mukaan näin on meneteltävä, jos kaksi äänivaltaista osanottajaa sitä pyytää. Puheenjohtaja voi esittää vaalin suorittamista umpilipuin, vaikka sitä ei olisi pyydettykään.
Vaalimenettelyjä esittelevä PowerPoint -esitys
Enemmistövaali
Mikäli vaalissa valitaan vain yksi henkilö, on kyseessä aina enemmistövaali. Jos ehdokkaita on useampia ja valittavalle henkilölle halutaan ehdoton enemmistö, on vaali suoritettava kaksivaiheisena siten, että ellei ensimmäisellä vaalikierroksella kukaan ehdokkaista saa ehdotonta enemmistöä eli puolta äänistä, toinen vaalikierros järjestetään kahden ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä saaneen välillä.
Useampaa paikkaa täytettäessä enemmistövaalissa kukin äänestäjä kirjoittaa äänestyslippuunsa niin monta nimeä kuin paikkoja on täytettävänä. Kokous voi halutessaan päättää, tuleeko äänestyslipussa olla enintään niin monta nimeä kuin valittavia henkilöitä valitaan vai tuleeko nimiä olla juuri niin monta. Tällä päätökselle saattaa jossakin tapauksessa olla vaikutusta vaalin tulokseen.
|
Äänimäärä |
Sija |
| Pekka |
12 |
8 |
| Liisa |
17 |
4 |
| Kari |
11 |
10 |
| Seija |
18 |
3 |
|
|
|
| Sven |
8 |
11 |
| Göran |
12 |
8 |
| Eve |
16 |
5 |
| Brita |
20 |
2 |
|
|
|
| Suvi |
5 |
12 |
| Johanna |
16 |
5 |
| Niko |
13 |
7 |
| Mika |
26 |
1 |
Suhteellinen vaali
Suhteellista vaalia käytettäessä saadaan valituksi tulevien joukko enemmistövaalia paremmin vastaamaan kokouksen osanottajien mielipidettä. Enemmistövaalissahan nimensä mukaisesti enemmistö, vaikka se olisi niukkakin, saa halutessaan esimerkiksi kaikki yhdistyksen hallituksen jäsenet omasta leiristään. Suhteellinen vaali turvaa paremmin vähemmistöön jäävien ryhmien oikeudet.
Suhteellinen vaali voidaan toteuttaa kolmella eri tavalla, henkilökohtaisena suhteellisena vaalina, suhteellisena vaalina ehdokaslistoja kannattaen taikka suhteellisena vaalina ehdokaslistoja käyttäen ehdokkaita kannattaen. Yhdistyslain mukaan suhteellista vaalia voidaan käyttää vain, mikäli säännöissä on näin erikseen määrätty.
Henkilökohtainen suhteellinen vaali
Henkilökohtaista suhteellista vaalia käytettäessä kokouksen äänivaltaiset edustajat saavat vaalilipun, johon he kirjoittavat enintään niin monta nimeä, kuin täytettäviä paikkoja. Lippuun merkitään nimet siinä järjestyksessä, kuinka tärkeänä kunkin henkilön valintaa pidetään.
Ääntenlasku tapahtuu siten, että kussakin vaalilipussa ensimmäisenä oleva henkilö saa yhden äänen, toisena oleva 1/2 ääntä, kolmantena oleva 1/3 ääntä ja niin edelleen. Näin kukin ehdokas saa oman äänimääränsä ja paikat täytetään näiden äänimäärin mukaisessa suuruusjärjestyksessä.
On syytä huomata, että vaikka murtoluvuilla laskeminen on vaikeaa, ääntenlasku on toimitettava siten. Jos esimerkiksi neljää paikkaa täytettäessä päätettäisiinkin äänet laskea vaalipuista siten, että ensimmäinen nimi saisi neljä ääntä, toinen kolme ja niin edelleen, olisi lopputulos erilainen kuin murtolukuja käyttäen.
|
1. sijoja |
2. sijoja |
3. sijoja |
4. sijoja |
Äänimäärä |
Sija |
| Pekka |
12 |
10 |
19 |
19 |
28,08 |
9 |
| Liisa |
17 |
8 |
11 |
21 |
29,92 |
6 |
| Kari |
11 |
19 |
16 |
11 |
28,58 |
7 |
| Seija |
18 |
21 |
20 |
7 |
36,92 |
1 |
|
|
|
|
|
|
|
| Sven |
8 |
20 |
22 |
26 |
31,83 |
5 |
| Göran |
12 |
9 |
19 |
22 |
28,33 |
8 |
| Eve |
16 |
14 |
11 |
4 |
27,67 |
10 |
| Brita |
20 |
19 |
7 |
5 |
33,08 |
4 |
|
|
|
|
|
|
|
| Suvi |
5 |
20 |
20 |
21 |
26,92 |
11 |
| Johanna |
16 |
11 |
21 |
22 |
34,00 |
3 |
| Niko |
13 |
11 |
3 |
5 |
20,75 |
12 |
| Mika |
26 |
12 |
5 |
11 |
36,42 |
2 |
Suhteellinen vaali ehdokaslistoja kannattaen
Suhteellinen vaali ehdokaslistoja kannattaen toteutetaan siten, että ehdokkaita asettavat ryhmittymät asettavat esittävät useita ehdokkaita ja asettavat ehdokkaat listaan tärkeysjärjestyksessä. Kullakin äänestäjällä on yksi ääni, jonka hän antaa jollekin ehdokaslistalle.
Ääntenlaskussa kunkin listan ensimmäisenä oleva ehdokas saa henkilökohtaiseksi vertausluvukseen koko listan saaman äänimäärän, toisena oleva puolet koko listan saamasta äänimäärästä, kolmantena oleva kolmanneksen ja niin edelleen. Tämän jälkeen eri listoilla ehdokkaana olleet laitetaan keskenään järjestykseen vertauslukujensa perusteella.
|
Listan äänimäärä |
Vertausluku |
Sija |
| Pekka |
|
58,00 |
2 |
| Liisa |
|
29,00 |
5 |
| Kari |
|
19,33 |
8 |
| Seija |
|
14,50 |
11 |
|
58 |
|
|
| Sven |
|
56,00 |
3 |
| Göran |
|
28,00 |
6 |
| Eve |
|
18,67 |
9 |
| Brita |
|
14,00 |
12 |
|
56 |
|
|
| Suvi |
|
60,00 |
1 |
| Johanna |
|
30,00 |
4 |
| Niko |
|
20,00 |
7 |
| Mika |
|
15,00 |
10 |
|
60 |
|
|
|
|
|
|
Suhteellinen vaali ehdokaslistoja käyttäen ehdokkaita kannattaen
Suhteellinen vaali ehdokaslistoja käyttäen ehdokkaita kannattaen on suomalaisille eduskuntavaaleista tuttu äänestystapa. Siinä ehdokkaat muodostavat keskenään vaalilistoja ja äänestäjät äänestävät kukin yhtä ehdokasta.
Ääntenlaskussa kullakin listalla olevien ehdokkaiden saamat äänet lasketaan yhteen ja kyseisellä listalla enimmät äänet saanut saa vertausluvukseen listan koko äänimäärän, toiseksi tullut puolet siitä ja kolmanneksi eniten ääniä saanut saa vertausluvukseen kolmanneksen listan kokonaisäänimäärästä. Tämän jälkeen eri listoilla ehdokkaana olleet laitetaan keskenään järjestykseen vertauslukujensa perusteella.
|
Henkilökohtainen äänimäärä |
Sijoitus listalla |
Vertausluku |
Sija |
| Pekka |
12 |
3 |
19,33 |
8 |
| Liisa |
17 |
2 |
29,00 |
5 |
| Kari |
11 |
4 |
14,50 |
11 |
| Seija |
18 |
1 |
58,00 |
2 |
| Yhteensä |
58 |
|
|
|
| Sven |
8 |
4 |
14,00 |
12 |
| Göran |
12 |
3 |
18,67 |
9 |
| Eve |
16 |
2 |
28,00 |
6 |
| Brita |
20 |
1 |
56,00 |
3 |
| Yhteensä |
56 |
|
|
|
| Suvi |
5 |
4 |
15,00 |
10 |
| Johanna |
16 |
2 |
30,00 |
4 |
| Niko |
13 |
3 |
20,00 |
7 |
| Mika |
26 |
1 |
60,00 |
1 |
| Yhteensä |
60 |
|
|
|
Vaalin tulos ja päätös
Vaalin päätteeksi ääntenlaskijat toimittavat puheenjohtajalle selvityksen ääntenlaskun tuloksesta. Mikäli useampi ehdokas on saanut saman äänimäärän tai vertausluvun, ratkaistaan heidän keskinäinen järjestyksensä arvalla. Kerrottuaan ääntenlaskun tuloksen kokoukselle, puheenjohtaja toteaa, kuka tai ketkä ovat tulleet valituksi.
Asian käsittelyn lopettaminen
Kun päätös on syntynyt ja puheenjohtaja on sen todennut, hän päättää asian käsittelyn ja siirtyy asialistalla eteenpäin.
|