Kansallinen Sivistysliitto on julkaissut professori Aimo Ryynäsen kirjoittaman teoksen Kansallisvaltiosta kansalaisvaltioon.
Ylhäältä alas hallintovaltion muotoon rakennettu hyvinvointivaltio on menettänyt legitimiteettiään, kun sen keskeinen ominaisuus kansalaisten näkökulmasta - riittävät hyvinvointipalvelut - on kriisiytynyt rahoitusongelmaan. Merkitystä on myös ihmisten muuttuneella ajattelulla ja asenteilla. Hyvinvointivaltiollinen ajattelumme "hyvinvointia kaikille" joudutaankin muuttamaan kuulumaan: mahdollisuuksia kaikille.
Siihen, miten muutos julkisen vallan ja kansalaisen välisessä suhteessa voitaisiin toteuttaa, etsitään kirjassa vastauksia erityisesti mannereurooppalaisesta tuoreesta keskustelusta ja vireillä olevista reformeista.
Kantavana ajatuksena on valtion muuttuminen valtaa hajauttavan ja aktivoivan valtion suuntaan. Mutta muutos koskee myös kansalaisia: tulisi nykyistä enemmän ottaa myötä- ja osavastuuta ja vaikuttaa aktiivisesti yhteisöissä.
Aktivoivan valtion tulisi olla kansalaisvaltio, jossa vallitsisi subsidiariteetti- eli läheisyysperiaatteen mukainen asioidenhoitokulttuuri.
Kirjatilaukset ja hinta:
Hakime Arat: P. 0207 488 464, hakime.arat(at)kansio.fi Kirja on maksuton, vain mahdolliset lähetyskustannukset peritään. |